Karhunkierros 2008

29.6.2008

Edellisestä vuodesta jäi jotain pientä hampaankoloon tuota Kuusamon Karhunkierrosta kohtaan joten oli aika käydä katsomassa samaa paikkaa uudelleen. Tällä kertaa ehkä hieman paremmalla tuurilla. Halti oli korjannut rinkan takuutyönä ja samalla he myös hyvittivät rikkoutumista lahjoittamalla vaelluskengät. Muutenkin tuo varustus muuttui hieman edellisestä kerrasta. Jotain sentään olin ottanut opikseni.
Verrattuna edellisen kesän varustukseen oli rinkasta jäänyt pois huomattavan paljon tavaraa. Ei grammanviilausta mutta jonkunverran kuitenkin.

Aikaisemmin keväällä tulin kysyneeksi Kristianilta lähtisikö hän mukaan kulkemaan noin viikon reissulle. Kaveri pääsikin mukaan joten kaikkien pikkujuttujen jälkeen istahdimme autooni 29.6. iltasella. Kello taisi olla jotain ilta yhdeksän kun auton keula kääntyi kohti pohjoista. Ajomatkaa oli siis edessä noin 800km. Yötä myöten oli kuitenkin hyvä ajella.
Muutaman matkalla pidetyn tauon jälkeen olimme perillä Kuusamossa hieman ennen aamu kuutta jolloin parkkeerasin auton autiolle Prisman parkkipaikalle. Ei tarvinnut etsiä vapaata paikkaa. Päätimme levätä hieman autossa ennen kuin kaupat aukeaa.

30.6.2008

Vaikka olin ajanut koko matkan ja koko kroppa oli ryytynyt niin uni ei ottanut tullakseen. Makoilin ehkäpä noin puolisen tuntia ja kuuntelin kun kaveri nukkui sikeää unta. Onnellinen mies. Siirsin auton Kuusamon ABC:n pihalle ja siirryin sisälle nauttimaan kupin kahvia ja sämpylän. Kaleva oli myös ehtinyt perille Oulusta. Vietinkin tunnin verran lueskellen uusimmat uutiset.
Lopulta pääsimme käymään kaupassa jossa teimme viimeiset hankinnat. Keula kohti pohjoista ja Rukahotellin parkkipaikkaa. Auto pitkäaikaisparkkiin, vaatteiden vaihto hotellin wc:ssä ja ylimääräiset tavarat auton takaosaan pois näkyvistä. Samassa tilanteessa päätimme jättää myös teltan autoon. Sille ei kuitenkaan olisi tarvetta.
Tilataksi hoiteli siirtymisemme Hautajärven luontotalolle. Hinta oli 60-70e, tarkkaan en muista. Luontotalolla tarkistimme säätilanteen ja nautimme vielä kahvit. Sitten rinkat selkään ja taival alkoi. Kello oli vähän päälle kymmenen.

Läteissä sade ripsi vettä hienokseltaan. Uutukainen PacLite asu päällä se ei kuitenkaan haitannut menoa lainkaan. Tosin taas ilman lämpötila oli korkealla ja pian alkoikin sitten kulkija kastumaan sisältäpäin. Paita märkänä. Kalvoasu hengitti hyvin ulospäin hikoilua.

Tämä uusintareissu alkoi paremmin kuin edellinen kerta. Varusteet eivät painaneet yhtä paljon. Vaatteet olivat paremmat ja vaelluskengissä oli hyvä kävellä. Rinkkakin säilyi ehjänä.
Helponlaisesti meni matka Perttumakoskelle, jossa heitimme rinkat selästä ja nautimme tauosta. Auringonpaiste helli kulkijoiden kasvoja. Elämä oli kyllä hienoa.
Ajatuksenamme oli kulkea reitti kaikkiaan viiden päivän aikana. Se tarkoitti silloin tuollaista 15-16km päivätaipaleita. Helppo homma. Tauon jälkeen matka jatkui leppoisissa merkeissä. Metsässä kulkeva polku oli selkeästi nähtävissä, välillä kapeampana ja välillä leveänä kuin kävelytie. Rupakivellä pidimme taukoa vesipullojen täytön ja valokuvaamisen merkeissä. Aurinko paistoi ja lämpötila oli yli 20 astetta. En kuitenkaan halunnut vielä vähentää vaatetta. Hyttyset vaivasivat hieman ja ajattelinkin alla paljastamatta ihoa niille syötäväksi.

Pikkuhiljaa maasto muuttui mäkisemmäksi. Varoittelinkin Kristiania edessä olevista, loputtoman tuntuisista nousuista ja laskuista. Tuntui ottavan varoitukset hieman leikin kannalta. Kuumassa kelissä ylös ja alas kulkeminen alkoi syödä miestä ja samalla myös kaverin jalkoja. Valitteli hieman mahdollista rakkulaa jalassa. Viimein vastaan tuli Metsähallituksen lajittelupiste ja autoja parkissa. Olimme kohdassa, josta Savinajoelle lähti sorapolku. Siinä vaiheessa aloinkin jo kehumaan, että tupa on ihan kohta näkyvissä. Ei ollut kuin vasta kilometrin parin jälkeen. Savinajoen viitta ja sitten tulikin mökki näkyviin. Päivän taival ja reissun ensimmäinen osuus oli kävelty. Hengähdimme hieman pöydän ääressä.

Tuvassa oli ”takka”, laverit ja pöytä. Pari pienempää huonetta joihin kumpaankin mahtui pari kulkijaa. Tupa itsessään oli tarkoitettu kymmenelle hengelle joten tilaa oli. Valloitimme yhden huoneen. Sitten takaisin pihalle, nuotion tekoon ja ruuanlaittoon. En muista mitä einestä nautimme mutta tarpeeseen se tuli. Pieni ruokalepo, tupakirjaan tutustumista. Jätimme rinkat tuvalle ja suuntasimme tarkastamaan Oulangan kanjonin jonne viitan mukaan oli matkaa puolisen kilometriä. Polun vieressä kanjoni syveni ja jyrkkeni. Laidalla maisemia kuvatessa kannatti katsoa askeleitaan, sen verran oli matkaa pohjalle. Kanjoni on ehdottomasti poikkeamisen arvoinen paikka. Valokuvat eivät kerro sitä ylvästä näkyä millaisen kanjoni tarjoaa.

Tupakirjasta näki millainen, lähinnä sekalainen, kulkijakunta tuvalla on vieraillut. Kuka opettaisi vanhemmille, että nämä tupakirjat eivät ole lasten piirustusvihkoja. Tupakirjassa oli myös merkintöjä kämpällä asustavasta hiirestä. Ilta tuli ja painuimme unten maille. Ei nukuttanut. Oli kuuma. Laveri oli kova. Joskus puolenyön jälkeen vaivuin horrokseen Kristianin jo vaeltaessa Nukkumatin kanssa höyhensaarilla. Yhtäkkiä säpsähdin hereille ja hetken mietin mikä minut herätti. Samantien tajusin herätyksen syyn: Kristianin rinkasta kuului selvästi rapinaa. Tuvan hiiri oli tullut vierailulle. Tönin K:n hereille ja aloimme hätistelemään kutsumatonta vierasta joka hiljenikin Mitään ei kuitenkaan näkynyt. Uudelleen unesta kiinni saaminen ei heti onnistunut ja juuri siinä hämärän rajamailla kuulin saman vieraan ääniä omasta rinkasta. Aloin hakkaamaan sitä samalla kun keräsin irtokamat lattialta ja laverilta kokoon. Lopulta hyväksyin hiljaisuuden ja nostin molempien rinkat seinälle oksantyveen roikkumaan. Lopulta uni korjasi rauhattoman yön ja kulkijan hellään huomaansa.

1.7.2008

Heräsimme heinäkuun ensimmäiseen päivään varmaan joskus ennen seitsemää. Vähäinenkin uni auttoi kun olin valvonut edellisen yön ja päivän ilman tuntuvaa väsymystä. Kamat kasaan , merkinnät tupakirjaan ja sitten ulkosalle aurinkoon tekemään aamupalaa. Kahvia ja näkkäriä, juuri muu ei oikein maistunut. Tiesin, että syödä pitäisi hyvin mutta minkäs teet kun ei uppoa. Siinä samalla muistimme yöllisen vieraan ja aloimme käymään ruokavarantoja läpi oliko tuhoja tapahtunut. Ateriapusseissa tai näkkäreissä ei ollut mitään jälkiä. Ehdimmekin jo toteamaan ettei hiiri sitten kerennytkään syömään mitään kunnes K kaivoi rusinapussinsa esiin. Nurkassa pieni reikä ja selkeästi osin syötyjä rusinoita. Se siitä mutustelupussista. Kaivoin pähkinä rusina -sekoitukseni esiin ja sama tilanne. Pussissa reikä ja vierailijan jäljet näkyvillä. Se siitä sitten. Kummaltakin mutustelut oli mutusteltu. Sääli vain, että ne menivät väärälle kaverille. Loput menikin kompostiin sillä niitähän ei enää iljennyt syödä.

Liikkeelle. Tavoitteena oli Oulangan leirintäalue. Soitin sinne viereisen mäen harjalta ja varasin mökin. Kerroin, että tulemme kävellen. Ensimmäinen etappi oli 4km Taivalkönkään tuvalle. Ei ongelmia muuten kuin, että maisemat olivat huikaisevan hienot auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta. Varustuksen olin vähentänyt vaellushousuihin ja t-paitaan. Sääsket eivät vaivanneet kun etelän mieskin käytti offia. Taivalkönkään tuvalla yhytimme edellämme yksin kulkevan miehen. Kertoi tekevänsä reissua yksin. Oli lähtenyt juuri ennen meitä kävelemään ja tullut samaa soittoa tälle tuvalle. Aikoi jatkaa Ansakämpälle yöksi. Reipasta menoa. Kertoi ostaneensa vaelluskengät tuntia ennen kuin siirtyi Hautajärvelle. Sisäänajoi kengät jaloitellessaan Rukalla. Oli ilmeisesti ihan hyvät kun ei valitellut rakkoja.

Kristian paikkasi jalkaansa, jossa oli peukalon kynnen kokoinen rakkula, tarjoamallani Compeed-laastarilla. Kun huolto-operaatio oli valmis niin täytimme kenttäpullot ja räpsimme kuvia tuvasta, riippusilloista, joen virtapaikoista ja vielä toisistamme. Kerrassaan hyvin dokumentoitu pysähdys. Ensin pienempää riippusiltaa saareen ja siitä sitten pidemmälle riippusillalle. Silta on hieno näky ja ainakin minun mielestäni sopii maisemaan pilaamatta sitä. Mittasin kulkemaamme matkaa ja nopeutta gps:n avulla. Siinä on toiminteena matkamittari, joka kertoo myös keskinopeuden. K:n kanssa kulkiessa ongelmana on juuri tuon nopeuden kasvaminen. Pahimmillaan se oli 6,5km/h eli lähes pientä juoksua. Nytkin laskeskelin mielessäni, että kahdeksan kilometrin matkaan meillä menee alle kaksi tuntia.
Niinhän siinä sitten kävikin. Vajaan parin tunnin päästä tulimme minulle jo tutuksi tulleeseen leirintäalueen aitaan. Pieni pyrähdys ja olimme alueen vastaanotossa. Ari otti kulkijat vastaan iloisesti tervehtien ja kertoi mökin olevan valmiina. Varasimme samantien myös saunan. Oli ihan hyvä päästä saunomaan. Ostimme ensiavuksi Karhut ja sen jälkeen kyytipojaksi kahvit munkkien kera. Kyllä maistui.

Siirsimme luumme kelomökkiin jossa vuoteiden petaus. Kelpasi ihan nukkua lakanoiden välissä seuraavan yön. Ruuan ja saunan jälkeen iltaa oli vielä reilusti jäljellä joten lähdimme kävelemään Kiutakönkäälle katsomaan maisemat ja nappaamaan muutama kuva. Vastaanotossa Ari kehui keittävänsä tuoreet kahvit kunhan saavumme takaisin.
Kuljimme soratietä pitkin Liikasenvaarantielle kun ensimmäisen kerran ukkonen jyrähti ja samantien alkoikin vettä ripsimään hiljalleen. Olimme varautuneet sadeasuin lähtiessä kun tuntui sadetta olevan tulossa. Pieni sade ei haitannut vaan oikeastaan paransi keliä. Koko päivän oli ollut läkähdyttävän kuuma ja tällainen pieni viilennys oli tervetullut. Oulangan ylittävällä tiellä K: otti kuvia kamerallaan, lainasin sitä ja otin itsekin muutaman. Oma kamerani, mallia Canon A80, oli kooltaan sellainen, ettei sitä hirvittävästi viitsinyt kaivella esiin. Siitä muuten johtuu omien kuvieni vähäisyys.

Polku Kiutakönkäälle menee luontokeskuksen kautta ja sen ulkoseinillä oli paljon lueskeltavaa. Tutustuimme niihin ja jatkoimme matkaa. Sade oli hieman yltynyt ja salamoi enemmän.
Ilmeisesti K:n kamera ei ollut ihan vedenpitävä mutta illalla otetuista kuvista tuli hieman epätarkkoja. Minulle Kiutaköngäs oli jo entuudestaan tuttu aikaisemmilta käynneiltä, Kristian ei ollut käynyt täällä aikaisemmin. Hän ihmettelikin kallioiden kauniin punaista väriä. Kello oli jotain vähän yli kahdeksan kun lähdimme takaisin päin. Arilla oli lupaamansa tuore kahvi valmiina. Kyllä kelpasi.

2.7.2008

Aamulla ennen lähtöä tutkimme karttaa ja sovimme päivän etapiksi noin 15km Jussinkämpälle. Ei pitäisi olla mitenkään paha rasti. Aamu lupaili päivästä kuumaa. Aurinko paistoi jälleen pilvettömältä taivaalta kun lähdimme kävelemään kohti respaa. Saunan avain Arille ja kesän jatkon toivotukset. Sitten askeleet siirtyivät taas polulle. Luontokeskuksella ei tarvinnut enää pysähdellä tai poiketa uudelleen könkäällä. Jatkoimme Oulankajoen yläpengertä pitkin kulkevaa polkua pitkin. Sitä olikin helppo kulkea. Maasto oli tasaista, ainoat ”esteet” olivat tuulenkaadot joita ajoittain väistellä.

Hetken aikaa tutustuimme vanhaan Ansakämppään tai siis sen pystyssä seisovaan piippuun ja kivijalkaan. Kämppä paloi joskus vuoden 2000 tienoilla. Uusi Ansakämppä rakennettiin 2004 muutaman kilometrin päähän alajuoksun suuntaan. Sinne saavuimme sopivasti lounasaikaan. Pikainen tutustuminen kämppään. Sisällä oli laverit, pöydät ja kamina. Tilaa oli reilusti ja kaikki suorastaan kiilteli uutuuttaan ja monien isojen ikkunoiden ansiosta tupa oli valoisa. Minun makuuni uusi tupa on jopa hieman epäonnistunut ratkaisu. Liian tilava, liian valoisa, liian hieno. Tosin se palvelee varmasti asiaansa kun Karhunkierroksella väkimäärät ovat isoja ja ruuhkaisimpina aikoina, sateisella kelillä varsinkin, tuvat ovat kovalla käytöllä. Toivottavasti tätä ei kuitenkaan polteta ihan heti.

Suuntasimme kämpän kohdalle rantaan ja laitoimme trangian vireille ja lounaan kiehumaan. Nälkä alkoikin olemaan ja pussi BB:n Mexicana keittoa näkkärin ja meetwurstin kera maistui. Mikäpä siinä oli istuskellessa hiekkarannalla auringonpaisteessa ja syödessä. Lopulta kun ateria oli nautittu oli jälleen jatkettava matkaa. Jonkin matkan kuluttua reitti erkani Oulankajoesta ja kääntyi etelään päin. Samalla myös mukaan tuli hieman nousuakin. Puuskuttavaa näillä keleillä. Onneksi matkan varrella oli kirkkaita puroja joista vettä sai täydennettyä. K: piti vauhtia yllä ja kulki edellä. Karttaa ei tarvinnut vilkuilla eikä jalan rakkokaan tuntunut enää vaivaanan. Mies vain kiihdytti kulkuaan aina kun pääsimme tasamaalle. Lopulta en malttanut olla mainitsematta asiasta kun keskinopeus nousi tuonne 6,5km/h tienoille. Hidastuihan se. Ehkä noin 0,5-1,0km/h verran. Kysymys ei oikeastaan ollut kunnosta. Jaksaisin kyllä samaa vauhtia mutta oliko kyseessä juoksukilpailu? Kaiken kiirehtimisen jälkeen Jussinkämppä tulikin vastaan aikalailla yllättäen. Tuvalla oli kaksi naista tekemässä lähtöä Rukan suuntaan. Vaihdoimme kuulumiset ja kun he nostivat rinkat selkään niin toinen valitteli, ettei se oikein istunut kunnolla. Oli kuulemma jotenkin huonosti. Katsoin sivulta päin ja rinkka oli päin peetä säädetty. Olkahihnat eivät tukeneet lainkaan ja pituussäätö oli jäänyt tekemättä. Ei ollut kuulemma huomannut koko säätömahdollisuutta. Hieman säätämistä ja sovittamista, sitten rinkkan naiselle selkään, hihnojen kiristys. Jo ilmeestä näki millainen ero edelliseen säätöön oli. Onni on hyvin istuva rinkka.

Kello oli noin kolme iltapäivällä. Siirryimme nuotiopaikalle jossa istuskeli muitakin kulkijoita. Normaalit tervehdykset ja sitten ruuan laittoon. ”Jälkiruuaksi” oli viskillä terästettyä kahvia. Se maistuikin sen verran hyvälle, että keittelin kahvia lisää ja otin pari jälkiruokaa lisää. Kahvitteluni aikana K oli ehtinyt jo tylsistymään tai jotain. Tutkiskeli karttaa jo hyvinkin kiinnostuneena. Olimme kuitenkin kulkeneet jo päivän aikana suunnitellut n. 15km mutta sitten tulikin ehdotus: ”Kun kello ei ole vielä paljoa niin mitä jos jatkaisimme hieman matkaa?”

Ehdotus oikeastaan yllätti minut täysin. Olimmehan jo etukäteen sopineet päivätaipaleet, aikaa oli riittävästi rauhalliseen kulkemiseen eikä mihinkään ollut kiire. Ruoka ja nuo jälkkäriksi nautitut kahvit olivat piristäneet oloa sekä viski hieman alentanut harkintakykyä. Totesin, että kai tästä nyt Kitkalle asti voisi kulkea. Kartan mukaan siellä oli sekä laavu että kota. Molemmat ihan mahdollisia yöpymispaikkoja.
Rinkat selkään ja menoksi. Ensi alkuun kulkeminen sujui ihan rauhalliseen tahtiin mutta sitten K kiristi vauhtia. Onneksi se ei kuitenkaan ollut samalla tasalla kuin Jussinkämpälle tultaessa, kuitenkin jotain 4km/h luokkaa. Hikeä pukkasi ylä- ja alamäissä. Jano vaivasi mutta vesipaikka oli vasta Kitkalla eli joki itse. Parin tunnin kuluttua saavuimmekin sinne kellon ollessa jotain 20:00-20:30 välillä. Jokiranta oli hieman hämyisä. Aurinko oli jo matalalla jossain rinteiden takana. Laavulla oli nuoripari tekemässä lähtöä. Morjestimme ja jatkoimme pikkaisen matkaa, sopivaan paikkaan jossa otimme taas maisemakuvia. Poseerauksen kanssa ja ilman. Ehdotin K:lle, että etsimme sen kodan mutta jotenkin se jäi löytymättä. No jokivarressahan niitä olisi lisää. Ja ei kun liikkeelle Kitkan vartta.

Mielestäni koko reitin vaativin osuus on ehdottomasti kulkeminen Kitkajoen varrella. Kapea kaistake maata, toisella puolella joki ja toisella jyrkkä rinne. Polku mutkittelee koko ajan ylös ja sitten alas joen viereen. Jossain vaiheessa polku oli märkänä vedestä. Jatkuvaa kivikkoa ja muutamassa kohdassa piti punnertaa muutaman kiven/kallion päälle.
Vanhana vammana vasemman jalan polvi alkoikin ärtymään moisesta kävelystä ja molempien jalkojen lihakset kipeytymään pelkästä rasituksesta. Oulangan luontokeskuksesta Siilastuvalle on matkaa 31km ja leirintäalueelta n.33km. Ohjeellinen kulkuaika 2vrk. Kitkan rannassa kulkeminen ”päättyi” jyrkkään nousuun rinteen päälle. Olisiko nousua ollut 50-100m. Tajusin täyttää tyhjyyttään kumisevan kenttäpullon alarinteessä, jossa virtasi leveä puro jonka ylitimme jonkilaista ”siltaa” myöten. Ylhäällä vedimme liinat kiinni ja rinkat maahan. Suklaata suuhun ja trangiaan tulet kuumaa juomaa varten. Kuppikeittona nautimme LämminKuppi Omena-Kaneli keitot. Täytyy myöntää, että se tuli kyllä tarpeeseen. Oli hieman viileä kellon ollessa noin 11 illalla. Kulkeminen jokivarressa oli hidastanut meitä ja liikkuminen oli ollut ehkä noin kilometrin puolitoista tunnissa.

Viimeistään tuon tauon aikana katosi viimeinenkin järjen valo jos tosin oletan sen jääneen jonnekin Jussinkämpän ja Kitkajoen väliselle taipaleelle. Jatkoimme kulkua eteenpäin. Montaakaan sataa metriä ei tarvinnut minun kävellä niin askel lyheni ja kivut polvessa kasvoivat. Jalat tuntuivat tönköiltä. Harrisuvannolla oli laavu joka oli lähellä rantaa mutta kuitenkin puiden suojassa. Koko aluetta hallitsi noin miljoonan ja parun muun hyttysen jengi. Ei sitten tullut mieleenkään jäädä enää siihen. Olihan Siilastupa kuitenkin ihan lähellä. Riippusillasta yli Kitkan eteläpuolelle tai siis tuossa kohdassa katsottuna silta meni melkein pohjoiseen. Maisemat sillan kohdalla olivat hienot mutta suurimman mielenkiinnon veivät kuitenkin jalkani. Kovin oli hidasta kulku tavallisella tallaajalla.

Ylläoleva kuva on otettu klo 23:18 ylittäessäni Harrisuvannon riippusiltaa.
Periksi ei anneta. Ei vaikka paikat rikkoutuisi. Laskeskelimme, että suvannolta Siilastuvalle olisi matkaa pari kilometriä. Jatkoimme kulkemista kunnes olisimme perillä. Valitettavaa oli nopeuteni dramaattinen lasku. Maisemat olivat kauniita ja K kävikin kuvaamassa niitä aina kun siihen oli hyvä mahdollisuus. Itse en välittänyt enää innostua. Taivalsin eteenpäin ja K otti minut aina helposti kiinni. Pitkospuut alkoivat jossain vaiheessa. Huomasin sen siitä, että oli hieman helpompi kulkea. Polku eli pitkospuut haarautuivat kahteen suuntaan ilman viittoja joten istahdimme hetkeksi pitämään taukoa. Koitin hieroa jalkoja ja verryttää niitä mutta se ei tainnut oikein auttaa. Pakko oli nousta ylös ja jatkaa matkaa. Kulkemistani ei voisi hyvälläkään tahdolla kutsua kävelyksi. Siirsin jalkaa toisen eteen ja askeleen pituus oli suurin piirtein kengän mitan verran toisen eteen eli alle puolet normaalista askeleesta. Jalkojen lihakset olivat ihan jumissa.
Siilastupa tuli näkyviin noin yhden aikaan yöllä. Laskimme rinkat terassille ja kurkkasimme sisään. Tuvassa oli arviolta 6-8 henkilöä nukkumassa. Meille oli kuitenkin vielä tilaa joten levitimme telttapatjat ja makuupussit valmiiksi ja siiryimme terassille teen keittoon. Ei ollut paljoa mielenkiintoa maisemia tai juuri muutakaan kohtaan. Kuumaa teetä teki mieli. Päivän ja illan aikana olimme kulkeneet noin 33km joka oli aivan liikaa jaloilleni. Ei rakkoja mutta polvi petti ja lihakset pamahti lukkoon. Ja vielä Hautajärvellä totesimme, että mihinkään ei ole kiire ja yövymme sovituissa paikoissa. Ei ollut viimeinen etappi vaellusta. Oli suorittamista. Todellakin.

3.67.2008

Kesti kotvasen ennen kuiin sain yöllä unen päästä kiinni. Mukana ei ollut kunnon särkylääkkeitä eli en voinut ”tappaa” kipua pois. Toisaalta hyvä niin. Olisin saattanut aiheuttaa jaloille pahempaakin vauriota huomaamatta sitä.
Aamulla heräsimme kahdeksan maissa ja laittelimme aamupalaa tuvan vierellä olevan pöydän ääressä. Teetä ja näkkäriä. Pikapuuroa joka muuttuu liisteriksi hieman jäähtyessään. Silloin ajattelin käyttää loppumatkalle suunnittelemani yllätyksen ja kaivoin rinkastani kaksi tölkkiä olutta aamupalan painikkeeksi. Kyllähän se maistui.
Jalat tuntuivat hieman paremmilta levon jälkeen. Pakkasimme rinkat ja kuvasimme Jyrävän. Jälleen poseerausten kanssa ja ilman. Kulku jatkui Kitkan reunamilla, matkalla oli hienon näköinen Aallokkokoski. Tulimme polkujen risteykseen josta toinen haara jatkoi Rukan suuntaan ja toinen Juumaan. Piilotimme rinkat lähimaastoon, lompakot taskuun ja ilman kuormaa katsomaan Juumaa ja nauttimaan kupposet kahvia.

Maisemat ovat hienoja ja polku helppo kulkea kun samaa reittiä kulkee valtava määrä turisteja. Isoimmissa nousuissa ja laskuissa oli portaat. Myllykoskella kuvasimme sekä kosken että myllyn. Sitten suuntasimmekin kahvilaan pullakahveille. Kahvin juonnin aikana tein päätöksen jäädä Juumaan. Juuma – Ruka välinen osuus olisi ollut aivan liikaa jaloilleni. Ne eivät olleet palautuneet vaan pelkkä rinkaton kävely Juumaan oli tehnyt tehtävänsä. Kerroin asian Kristianille, joka ymmärsi asian vaikka ei välttämättä tykännyt ajatuksesta. Paluumatkalla hän mietti vaihtoehtoja ja kertoi sitten jatkavansa Rukalle. Rinkkojen luona annoin kartan K:lle ja sovimme, että tulen häntä vastaan.

Nostin rinkan selkään ja lähdin kulkemaan kohti Juumaa. Rauhalliseen tahtiin. Hyvin rauhalliseen oikeastaan. Myllykoskella olevat, noin 10m mittaiset portaat laskeutuivat myllyn eteen. Näiden portaiden laskeutuminen kesti minulta viitisen minuuttia. Kuljin Juuman tien varteen ja soitin taksin itselleni. Se tulikin noin puolen tunnin päästä. Nostin rinkan kyytiin ja könysin itse perässä. ”Ruka-hotellin eteen, kiitos.”
Karhunkierros oli osaltani ohi.

Otin huoneen hotellista ja painuin kylpyyn. Olin vastassa kun Kristian saapui jokusen tunnin jälkeen. Ruokailu ja seuraavana päivänä autolla kotiin. Matkalla jätin K:n Joensuuhun kun hänen vaimo S oli tullut sinne vastaan.

Epilogi

Toisella reissulla tein jälleen muutaman virheen, jotka kostautuivat sitten myöhemmin.
– Ensimmäinen oli se, että kyseessä piti olla rauhallinen, kahden kaveruksen vaellus mitä siitä ei tullut. Kyseessä oli Karhunkierroksen maastoon sijoittuva suoritus.
– Toinen virhe oli jatkaa Jussinkämpältä eteenpäin. Olisi pitänyt ottaa rauhallisesti, levätä, tankata energiaa ja nauttia maisemista

Kaikki kulkeminen on turhaa jos mistään ei koskaan opi. Tällä kertaa sain todella hyvän opetuksen. Jalkani eivät kestä pitkiä taipaleita. Päivätaipaleen mitta voi olla 15km jossain tilanteessa jopa 20km mutta pidemmillä reissuilla taival voisi olla tuossa 10km:n tienoilla. On turha repiä paikkoja ja juosta kun voi ottaa rauhallisesti, nauttia maisemista ja elämästä.
Ei tästä reissusta muuten jäänyt pahaa mieltä mutta ihan heti en palaa Karhunkierroksen maisemiin. En lähde enää suorittamaan vaan vaeltamaan.

Seuraavana vuonna uuteen paikkaan.

Reissun kaikki kuvat tästä

Kaj Kuosmanen, tavallinen tallaaja