Salla 2009

Kesän vaelluksen suunnittelu alkoi lähestulkoon heti tuon lähestulkoon epäonnistuneen Karhunkierroksen jälkeen. Ajatuksena oli lähteä jonnekin muualle. Mahdollisesti ihan yksin. Silloin ei ainakaan voisi syyttää ketään muuta kuin itseään jos jotain menisi pieleen.

Syksyllä sitten huomasin, että tuo UKK-reitti, joka Kuusamossa kulkee Karhunkierroksena, jatkuu Sallan puolella. Hyvä havainto kun tuo UKK-reitti taitaa pituudeltaan olla Suomen pisin reitti. No kartan hankintaan ja tutkimaan reittiä. Pituus alle 100km, lähtöpaikkana Hautajärvi ja päätepisteenä Kelloselän raja-asemalle johtava tie. Matkalla olisi paljon nähtävää. Jopa ihan erämaatakin.

27.6.2009

Auton keula kääntyi kohti Helsinkiä josta keula kohti itää ja Porvoota. Porvoon, Kotkan, Lappeenrannan jälkeen majapaikka yöksi (kesämökki 30e)

28.6.2009

Sitten pohjoiseen. Koli ja sitten Kuusamo, jossa majoittuminen Oulangan leirintään. Terveiset Arille. Saunan jälkeen nuotiolle iltapalalle ja sitten nukkumaan.

29.6.2009

Rinkan tarkastu ja pakkaus. Hieman ruokien lajittelua ja osa jäikin matkasta pois. Rinkan loppupaino jotain 22-23kg. Mökin ja saunan avaimet Arille ja kiitokset jälleen vieraanvaraisuudesta. Keula kohti Sallan Hautajärveä.

Luontotupa oli auki kun pistin auton parkkiin. Aurinko paistoi täydeltä terältäja lämpöasteita oli varmaan tuollaiset +20. Viimeiset tarkastukset ja sitten loput tavarat auton perään näkösuojaan. Rinkka jäi ulos kun hörppäsin kahvit. Tiskillä tarkastin tulevan sään. Keskiviikkoillaksi oli lupailtu kevyttä sadetta. Muuten kelin pitäisi olla aurinkoista ja lämpötilan päivisin tuollaiset +20-30 astetta. Kuuma tulisi olemaan.

Liikkeellelähtö Ehkä noin puoli kahden aikoihin. Ensin tietä pitkin vähän matkaa ja kartan mukaan sitten vasemmalle lähtevää tieuraa jonka päästä lähtisi sitten polku. Heti sillan jälkeen kuitenkin viitta osoitti vasemmalle UKK-reittiä eli yhden risteyksen aikaisemmin. No mikäpä siinä. Sinne vain. Tien päässä polku erkani tiestä ja kulki mäntykankaan poikki. Hetkittäin polku oli näkyvillä samoin kuin punaiset merkitkin. Heti ensimmäisessä mutkassa polku katosi kuten merkitkin. Pienen tuumailun jälkeen merkit löytyivät. Tietenkään mitään ongelmaahan merkkien katoaminen ei aiheuttaisi. Pitäisi vain hieman tiuhemmin tarkastella karttaa. Polku kulki vanhan, jo pientä puuta kasvavan pellon kautta takaisin soratielle. Parin talon jälkeen se taas sukelsi metsään ja sitten alkoivatkin jo pitkospuut. Ensimmäinen tauko oli pitkospuiden vieressä olevan pöydän ääressä. Olivat rakentaneet samasta materiaalista pienen pöydän penkkeineen. Hyvä paikka varustetauolle.
Polku sukelsi jälleen metsätielle. Ei olisi ainakaan pelkoa eksymisestä tällä taipaleella. Paarmat alkoivat seuraamaan tavallista kulkijaa ihan tosissaan. Pari kolme kappaletta sellaisia isoja ”hevospaarmoja” ja kourallinen pienempiä tavallisia. Hyttysistä ei ollut ongelmaa. Tieura vasemmalle ja siitä erkani pieni polku jälleen vasemmalle. Polun varrella pitäisi olla kota. (Kansalaisen karttapaikka ja Sallan kartassa on molemmissa paikkaan merkitty laavu)
Ensiksi tuli näkyviin puuvaja ja samantien sitten kota. Kodan takana välkkyi Tervalammit. Kello oli viisi eli ihan hyvä paikka jäädä yöksi. Matkaa oli tullut hieman reilu 10km.

Kota oli viihtyisä. Penkit olivat leveät eli niiden olikin tarkoitus palvella myös nukkumapaikkoina. Keskellä oli tulisija. Sellainen reilu metrin halkaisijaltaan oleva valettu systeemi jonka ulkopuoli oli koristeltu ympyräisillä kivillä. Tulet pystyyn ja ruuanlaittoon. Tervalammit oli rauhallinen paikka. Vettä ei viitsinyt ottaa lammen rannasta vaikka se olikin ihan kirkasta. Ruuan jälkeen hieman käveleskelyä lammen länsipäähän josta löytyikin virtaavaa vettä.
Uni ei ottanut kulkijaa huomaansa ihan helpolla. Torkahtelin sellaisissa parin kolmen tunnin jaksoissa ja välillä kävin ulkona katsomassa aurinkoa. Puolenyön aikaan oli valoisaa, kolmen aikaan lammelle laskeutui pieni usva samalla kun aurinko katosi hetkeksi vaaran taakse. Puoli kuuden aikaan aurinko oli jo naussut korkealle ja karkoittanut usvan.
Aamulla ajattelin hetken, että onpas rauhallista ja että olen varmasti ainoa kulkija neliökilometrien alueella. Olin väärässä. Samantien alkoi suunnitellusta suunnasta kuulumaan sahan kiljuntaa. Oli siellä joku töissä. Se siitä rauhasta.

Tervalammin ja Puupalovaaran välissä menee tie. Juuri täle tielle oli metsuri jättänyt autonsa ja siirtynyt tien eteläpuolelle raivaamaan pientä koivikkoa. Saapuessani alueelle oli polku kadonnut tyystin, merkkejä ei näkynyt ja kulkeminen kaadettujen koivujen seassa oli raskasta kun piti yrittää jokaisella askeleella loikkia koivujen yli.
Tien ylitys ja samalla polkukin tuli taas näkyville. Maasto oli noussut koko ajan Tervalammilta lähtiessä mutta nyt se alkoi todellisen nousun Puupalovaaran vasemmalle huipulle. Näköalat paranivat mutta tiedossa oli, että tästä lähtien seuraavat kilometrit tulisivat olemaan jatkuvaa nousua ja laskua. Laskeutuminen alaspäin ja sitten Paljakan itälaitaa hieman ylös ja sittem laskeutuminen Palotunturin länsipuolelle lammen rantaan. Siitä olikin enää pieni matka Konttilammen rantaan jossa oli kota. Tässä olikin hyvä syödä lounasta koska seuraava nousu vaatisi sitten hieman energiaa.

Kodalta polku lähtikin sitten kohti Ylimmäistä Palotunturia ja nousua riitti. Ylimmäisellä huipulla näköalapaikkaa saikin etsiskellä hieman. Oletin, että se on merkitty paikka kun kartassakin oli merkkia. Kyllä se sitten sieltä löytyikin. Merkitty paikka. Tiedä sitten oliko näköala sen parempi juuri siinä kuin jossain muualla. Pienen taipaleen päässä oli jälleen kota lammen rannalla. Lampi oli pienehkö mutta vesi oli kirkasta ja hyvää. Hauskaa, että tälläinen lampi on vaaran huipulla. Täytin kenttäpulloni ja soitin kaverille. Kehuin maisemia. Vaaran laelta alkoi laskeutuminen alas kohti Suksenpaistama-aapaa eli isoa soiden suojelualuetta. Neliökilometreittäin suota ja suolampia. Aapan poikki kuitenkin kulkee harjualue. Kapeimmillaan parin kolmen metrin levyinen ja leveimmillään 10-15 metriä oleva kannas, jonka päällä kulki polku.
Suoalueella oli rauhallista. Näkyvyyttä kannaksen päältä oli muutama kilometri mutta en onnistunut näkemään minkäänlaista elämää muutamaa lintua lukuunottamatta. Kannas kulkee ensin melkein suoraan pohjoiseen kääntyen sitten länteen. Heti käännöksen jälkeen vastaan tulee karttoihinkin merkitty lintutorni ja tulentekopaikka. Kovin ovat lintumiehet janoista väkeä. Paikka oli kuorrutettu viinapulloilla ja oluttölkeillä. Olisivat voineet viedä ne samaa tietä pois mutta ei. Paikalla oli myös riittävästi polttopuuta mutta en alkanut tulentekoon. Katsemin maisemia mutta torniin en kiivennyt. Matka jatkui länteen. Tavoitteena oli laavu, joka oli merkitty karttaan nimellä Suksenpaistamalammit. Laavu tulikin vastaan ja nimenä siinä oli Suksenpaistama. Laavu oli vajaan sadan metsin päässä lammesta joten vähän piti kävellä kun noudin vettä ruuanlaittoa varten.

Telttapaikan hakeminen kesti hetken aikaa. Hyvää paikkaa ei oikein löytänyt ja lopulta laitoin sen pystöön laavun taakse kanervikkoon. Paarmat olivat kadonneet mutta paikalle olivat löytäneet sääsket joita olikin sitten ihan vaivaksi asti. Ruuanlaitto teltan suojassa ja sitten unta kuulaan. Ei muuta mainittavaa tästä paikasta.

1.7.2009

Aamulla aurinko taas paistoi ja laavukin näytti paremmalta kuin illalla. Sääsket eivät kuitenkaan olleet kadonneet mihinkään joten päätin siirtää aamupalan nauttimista hieman ja lähteä liikkeelle. Aihkipetsin päivätupa ei ollut kaukana joten sinne suunta.

Tästäpä tulikin mieleen, että näillä kodilla laitoin tietenkin merkinnät vihkoon, mistä tulossa ja minne matka. Kodat olivat pääsääntöisesti hyväkuntoisia ja siistejä. Vihkoissa ei ollut moittimista. Reitti on harvoin kuljettu, edellinen kulkija oli ollut kierrossa tasan viikkoa aikaisemmin ja sitä edellinen jopa pidemmän aikaa. Tästä johtuen näillä taipaleilla, jotka eivät ole ihan Sallan lähellä, tahtoo tuo reitti kasvaa umpeen. Polkua ei aina näe ja reittimerkitkin ovat osin hukassa.

Matka Aihkipetsin päivätuvalle meni helposti eikä matkalla ollut mitään mainittavaa. Aurinko helli kulkijaa ja päivätuvälle saavuttaessa kello oli noin puolipäivä. Vesi oli kirkasta ja raikkaan makuista. Laiturikin oli ja sen päästä näki lammen pohjaan saakka. Olisiko vettä ollut 2-3 metriä. Vaikea arvioida. Tästä eteenpäin kartan mukaan kulkeminen oli hieman tuurin varassa kun lähestyttäessä Sallaa alkoi näitä erilaisia päiväreittejä olla enemmän ja vähemmän edessä. Merkinnät veivät kuitenkin Siskelvaaran luo, jossa sijaitsi Siskellammit ja kota. Pari kuvaa ja sitten matka jatkui kohti Kolmiloukkosta.
Polku vei ja tavallinen tallaaja kulki sen mukana. Kolmiloukkonen on lampi lähellä Sallantietä. Kolmion muotoinen ja laavu oli pohjois-länsi kulmassa. Iso laavu joka oli tarkoitettu varmasti turistien käyttöön. Nyt kulkijoita ei ollut. Kello oli 18:30 ja mietin olisiko Poropuistossa kahvila vielä auki. Sinne ei ollut matkaa kuin kilometrin verran joten sinne suunta ja heti.

Ei ollut Poropuisto auki. Oli mennyt kiinni viideltä joten myöhästyminen oli tuollaisen parin tunnin luokkaa. Parkkipaikalla kävi kääntymässä muutama auto joista katseltiin kulkijaa hieman epäileväisesti. Majoittumispaikka oli hieman hakusessa. Jatkoin Sallantien pohjoispuolelle ja vähän matkaa reittiä eteenpäin pois ihmisten silmistä. Ensimmäisen mutkan taakse pistin teltan pystyyn. Ei siitä tielle näkynyt mutta lähellä yleisiä paikkoja se oli. No väliäkö sillä. Tarkoituksenahan olisi vain yöpyä siinä ja jatkaa sitten matkaa.

2.7.2009

Nukutti pitkään joten matkaan pääsin vasta joskus 11 aikoihin. Reitti kulkee Sallan alueella läheltä Salla-tunturia. Osa reiteistä olisi varmaan kulkenut sen poikkikin Pyhätunturille. Jatkoin kuitenkin kartan mukaan matkaa ja pysähdyin Tunturilammin laavulle yhdistetyn aamupalan  ja lounaan nauttimiselle. Laavulla oli vanhempi pariskunta päiväkävelyllä. Tekivät juuri lähtöä kun saavuin. Piti kuitenkin vaihtaa kuulumiset kun he olivat ainoat kulkijat joihin törmäsin koko matkan aikana.
Tunturikummun jälkeen polku laskeutuu kodalle. Kylmähete luki oven päällä. Kota on lammen vieressä mutta jos lammella haluaa käydä niin pitää laskeutua portaita pitkin alas parikymmentämetriä. Kodan pihalla oli myös pöytä ja penkit mutta kuivunut kuuri oli kaatunut siihen siten, että puolet pöydästä ja toinen penkki oli jäänyt sen alle.
Lähdin kodalta seuraamaan polkua. Oli sen verran hyvä polku siinä näkyvillä, että mukavahan sitä oli kulkea. Parinsadan metrin jälkeen huomasin pienen ongelman siinä polussa. Ensinnäkään sen varrella ei ollut yhtään reittimerkkiä ja lisäksi polku kulki lammen väärältä puolelta. Ei kun takaisin kodalle ja etsimään polkua.
Se löytyikin pienen etsimisen jälkeen kun nousin pihalla olevan pöydän päälle seisomaan. Kuusi oli kaatunut suoraan polun päälle ja peittänyt sen kokonaan näkyvistään. Pitkään piti katsella ennen kuin sen huomasin. Nyt matka jatkuikin sitten oikeaan suuntaan.

Pahanojankurulla oli nuotiopaikka. Pöytä ja tuolit sekä siinä vieressä posrtaat, jotka johtivat kurun pohjalle. Siellä virtasi pieni puro ja täytinkin siitä kenttäpullon. Takaisin nuotiopaikalla tein ruokaa ja samalla soittelin jälleen kaverille ja kehuin maisemia.
Pitkälammella on kota. Koko reissun olen ihastellut kuinka hyvin näitä on pidetty ja kuinka hyvässä kunnossa ne ovat. Pitkälammen kota teki poikkauksen. Oven kun avasi niin edellinen asukki oli siirtänyt puidentekopisteen kodan sisälle. Lisäksi siellä oli tyhjiä pulloja ja tuhkia ei oltu siivottu aikoihin. Suljin oven perässäni ja mietin syntyjä syviä.
Reitti jatkui Aatsinginjoen länsipuolella kohti pohjoista. Ei ollut eksymisestä pelkoa. Vasemmalla puolella oli Julmoivan rinteet ja oikealla Aatsinkijoki. Siis pohjoiseen. Reissun pahimmat ryteiköt alkoivat tällä osuudella. Reittimerkit olivat mitä sattuu. Välillä ne olivat tolppia punaisine kärkineen ja välillä oranssia nauhaa puissa. Lopulta polku katosi kokonaan. Jäljellä oli vain ryteikkö. Pääpiirteinen suunta oli tiedossa mutta reittimerkeistä ei enää kannattanut pitää huolta. Ei niitä olisi kuitenkaan nähnyt.

Vieressä kulki moottorikelkkaura joten siirryin sinne. Sitä pitkin pääsisin suhteellisen lähelle laavua. Ja niinhän se löytyikin. Rinkka selästä ja nuotion tekoon. Päivällisaika. Puuvajassa oli vähän puuta ja sahailin siitä muutaman kappaleen. Puun kulutus on todennäköisesti suurempaa kuin muualla. Laavu sijaitsee metsätien varrella.
Ruokailun aikana oli pientä miettimistä siinä, pitäisikö jatkaa karttaan merkityn kulku-uran eli polun mukaan vai lähteä kulkemaan tietä pitkin. Polku näytti olevan yhtä ryteikköä ja siinä vieressä menevä kelkkaura taas kosteaa ja upottavaa. Tietä pitkin siis. Ajatuksena kulkea tänään vähän pidempään jotta huomena ei olisi sitten paljoa jäljellä.
Olisiko seuraavan kyläpahasen nimi sitten Kotijärvi viereisen vesistön mukaan mutta kun se alkoi lähestymään niin aloin etsimään telttapaikkaa. Vähän ennen Nenäke nimistä taloa tien itäpuolella on hyvin pieni pelto ja lato. Sinne teltta pystyyn ja nukkumaan.

3.7.2009

Yöllä lämpötila oli käynyt nollan alapuolella. Yöllä heräsin kylmään ja käärin hieman vaatetta lisää. Makuupussi oli comf arvoltaan jotain +5. Ajoissa kuitenkin ylös ja liikkeelle. aamupala ei maittanut joten teltta kasaan ja kohti pohjoista. ”Kylä” oli pieni. Vain muutaman talon kokoinen ja nekin kovin etäällä toisistaan. Tie kaartoi oikealle ja ohitti kylän. Oli oikeastaan ihan kiva kävellä tälläistä soratietä pitkin.

Yllä edellä mainittu kylä.

Kylä jäi taakse ja tie kaartoi rajan suuntaiseksi. Oikealla puolella oli harju jonka takana oli Venäjän raja. Matkaa ei ollut paljoa jäljellä ja sitä ei kannattanut mitenkään keinotekoisesti alkaa pidentämäänkään. Viimein alkoi ylämäki, joka ennakoi matkan loppumista. Alas laskeutuminen vaaralta ja sitten alkoikin jo ensimmäiset asfaltitiet. Vähän piti kierrellä, että pääsi päätien varteen. Aloin räpsimään kuvia mutta samalla tulikin autoja ja peukalo pystöön. Ehdin olemaan tien varrella vain alle viisi minuuttia kun kolmas auto otti kyytiin.
Kuski oli tulossa Venjäjän puolelta tankkaamasta autoaan ja oli matkalla Sallaan. Heitti suoraan linja-autoasemalle. Lippuluukulla kuulin, että seuraava linja-auto Hautajärvelle lähtisi noin parinkymmenen minuutin päästä. Rinkka jäi siihen ja painuin kahville. Kun tulin takaisin niin kyyti odottelikin jo matkustajia. Matka Hautajärvelle maksoin noin 8 euroa. Seuraava vuoro olisi mennyt vasta noin viiden tunnin päästä. Oli tuuria.

Loppusanat

Reissu meni hyvin. Varusteet toimivat juuri niin kuin on suunniteltu. Reitti oli paikoin jopa haastava ja rasittava varsinkin alkupäässä missä oli enemmän vaaroja noustavana.
Kengät olivat hyvät eikä jalkoihin tullut yhtään rakkulaa, polvea ei särkenyt eli päivätaipaleet olivat juuri sopivat. Kaiken kaikkiaan hyvä reissu alueella, jossa harvemmin on kulkijoita.

Vaelluksen reitti gps:n piirtämänä:

sekä vaelluksen profiili:

Kaj Kuosmanen, tavallinen tallaaja.