Saariselkä 2010

25.6.2010

Reissun lähtöpäivän päättäminen etukäteen on itsensä kiduttamista. Alunperin olin päättänyt lähteä ajamaan pohjoista kohti vasta kesäkuun viimeinen päivä. Olin kuitenkin jäänyt lomalle jo Juhannukselta. Kerran Jussina ei oikein tullut tehtyä mitään ihmeempää ja olo oli mitä mainioin niin johan siinä hyvin äkkiä alkaa mielessä pyörimään liikkeelle lähtö.

Kesä ei vielä ollut ihan ”lämmennyt” vaikka asteita mittarissa olikin jo reilusti yli 20 astetta. Pohjoisen säätiloja en juuri katsellut kun aiempinakin vuosina ne olivat hellineet minua niin miksei sitten tälläkin kertaa?
Pakkasin rinkan kertaalleen ja mietin samalla tarvittavia ja pois jätettäviä. Kirves vai retkisaha? Tennarit, mukaan vai ei? Varmasti samoja ajatuksia kuin kaikilla muillakin kulkijoilla savusilmillä. Kun rinkka oli valmis niin seuraavana kohteena olikin matkalaukku. Tarkoituksena oli olla vaelluksen lisäksi muutenkin hieman reissussa. Kierrellä ja katsella maisemia. Nauttia elämästä. Seuraavaa kertaa joutuisi sitten taas odottelemaan.

Pientä keskustelua kotosalla tuosta lähtöpäivästä. Aikaistui sitten hieman.

26.6.2010 noin klo 10:00

Auto pakattu ja matkavaatteet päällä. Halaukset ja sitten autoon. Keula ensin kohti Kehä 3:sta ja siitä Lahdentielle. Uuden karhea navigaattori kaipaili jo osoitetta Oulangan leirintään. Sääli etten ollutkaan ottanut sitä mukaan. Jouduin hieman kaivelemaan erilaisia osoitteita Kuusamon alueelta turhaan ennen kuin soitin numerotiedusteluun. Löytyihän se osoite Liikasenvaarantieltä. Matkaa 870km ja perillä olisin illalla puoli seitsemän aikoihin. Tietenkin ilman minkäänlaisia pysähdyksiä.
Yksin ajaessa suurin ongelmahan ei ole matka itsessään vaan se tylsyys joka tulee matkan pituuden takia. Näin ajateltuna on tietenkin kadehtittavaa kulkea pohjoiseen lentäen ja tulla takaisin samalla tavalla. Kuljen kuitenkin muuallakin joten auto on omiaan. Vai toimisiko juna – linja-auto yhdistelmä paremmin? Ajon aikana viihdytin itseäni ja kuvailin videokameralla maisemia ja höpisin omiani. No loppujen lopuksi pääsin perille joskus seitsemän aikoihin. Tunnin verran meni aikaa matkalla taukoihin.
Normaalit tervehdykset, mökki 40e ja samaan hintaan tuli saunakin. Unta pitkän ajon päälle.

27.6.2010

Heräsin aikaisin ja jo klo 8:00 aikoihin kuvailin hieman videota leirintäalueesta kun muut matkailijat vielä nukkuivat. Samanlainen rutiini kuin ennenkin. Respaan avaimet, kahvia sisuksiin ja sitten liikkeelle. Matkaa olisi vielä satoja kilometrejä perille. Missä sitten olisi tänään se ”perillä”? En oikeastaan tiennyt sitä itsekään.

Ajatuksenani oli, että auto jäisi Ivaloon, josta menisin Raja-Jooseppiin linja-autolla. Vaellus sieltä Kiilopäälle ja sitten linja-autolla Ivaloon hakemaan autoa.

Saariselällä selvittelin kyytejä Ivaloon. Ajoin Ivaloon ja selvittelin kyytejä Raja-Jooseppiin. Ivalosta menisi maanantaina kyyti. Venäjän bussi. Muistaakseni lähtöaika olisi ollut 13:00 aikoihin. Ajoin takaisinpäin, Kiilopäälle. Parkkeeraus Kiilopäällä 2,5e/vrk. En oikein osannut tehdä päätöstä joten ajelin Saariselälle. Kiirettä ei ollut. Olin ajatellut, että olen vielä yhden yön ihmisten ilmoilla ennen kuin lähtisin kulkemaan. Hotelli ja sitten kuljinkin panimolle. Olutta meni jokunen tuoppi. Paikalla olevasta n. kahdeksan hengen kööristä lähti ääntä ihan reilusti. Yksi herroista soitti kitaraa ja lauleskeli lauluja kullan kaivuusta ja muutenkin sain kuvan, että hän vähintäänkin harrastaa ko. alaa.
Panimon isäntä kuitenkin korjasi käsitykseni. Herra tulee joka kesä, esiintyy kuin tietäisi alasta jotain, ryyppää kaikki rahansa ja lopulta täysin tyhjätaskuna pummii kyydin takaisin kotiin.

28.6.2010

Heräsin hieman myöhempään ja nautin aamiaisen hotellilla. Auton pakkaus ja sitten keula kohti etelää. Illan aikana tein päätöksen reittimuutoksesta. Auto jäisi Kiilopäälle ja kulkisin Raja-Joosepin suuntaan. Vaellussuunnitelman tulee olla joustava. Koskaan ei saa jäädä kiinni siihen mitä on etukäteen suunnitellut vaan tarvittaessa on mukauduttava.
No kävin vielä Kuukkelissa viimeiset tarvikkeet etsimässä. Täällä pohjoisessa ei ollut lämmin. Ostin Thinsulate villasormikkaat ja ohuen fleece tyyppisen huovan.
Pikapikaa olinkin jo Kiilopäällä. Auto parkkiin ja varusteiden vaihto sisällä wc:ssä. Arvotavaroita sisältävä reppu jäi respaan. Nimi kirjaan ja rinkka selkään. Nyt liikkeelle.

En tutustunut karttaan vaan suuntasin askeleet kohti K-pään huippua. Tuuli ja sade teki noususta mielenkiintoisen kerrassaan. Lämpötila oli alempana ollut 8 astetta. Huipulle päästyäni olin onnellinen hansikkaista. Kameraa en kaivanut esiin, maisemia oli ja näkyvyyttäkin, mutta tuuli oli n. 15m/s ja vettä satoi. Ei huvittanut. Askeleet veivät tunturin taakse suoraan. Vilkaisu karttaan ja suunta kohti vanhaa poroerotusta.
Kun laskeuduin alaspäin niin sade ja tuuli jäivät jonnekin K:pään tienoille. Keli selveni hieman ja fiiliksetkin nousivat.

Ensimmäisen tauon pidin erotuksella. Istahdin ja mietin syntyjä syviä. Katselin lähinnä epäuskoisena mönkijäuraa jota pitkin taipaleeni jatkuisi. Ei oikein innostanut. Olihan se kuitenkin kokeiltava tämäkin. Kiilopää Highway.

Paljoa alun kulkemisesta ei ole kirjoittaa. Ensimmäinen vastaan tullut ylitys oli sellainen, josta pääsi ylitse kengännauhoja kastelematta vaikka en edes loikkinut kivillä. Pidin kuitenkin pienen juomatauon ja pudotin rinkan selästä. Oli sitten taas mennyt hajoamaan. Pannahinen ja muut pikku-ukot sentään.  No kyseessähän on Haltin Base 80 Grade IV rinkka joka ei ole ihan toiminut toivotulla tavalla. No tällä kertaa tuli sitten tuosta ”kelluvasta” lantiovyöstä putki läpi. Se siitä kellumisesta. Koitin korjailla hieman mutta totesin homman liian vaivalloiseksi ja jätin homman väliin. Ei se oikeastaan kellunut sen paremmin ehjänäkään.

Kävelin ja tutkin karttaa. Suomunruoktun kämppä olisi siis puron/joen toisella puolella. Tämä tarkoitti siis pientä kahlailua. Mikäpä siinä. Kun sitten seisoin siinä jokivarressa niin aloinhan ensimmäisenä etsiä paikkaa, josta pääsisi ylitse kenkiä riisumatta. Kas sellainenhan on ihmisluonto, mistä vain helpoimmalla. Keikuin siinä sitten parin kiven päällä ja mietin, että nyt kun kastelen nämä kengät ensimmäisessä paikassa niin hellurei.
Pari askelta takaisin päin ja kengät pois jalasta, rinkasta feikkicroksit jalkoihin ja kahlaamaan. Ei se niin pahalta tuntunutkaan. Samaa soittoa kävelin sitten tuvan luo ja siinä sitten portailla kuivailin jalkojani.

Suomunruoktun kämpässä on varaus- ja vapaapuoli eli autio/varaustupa juttu siis. Kämppä oli tyhjä, kello oli noin viisi illalla, joten uskalsin nostaa rinkan hetkeksi sisälle ja aloin laittelemaan ruokaa. Kovin oli hiljaista. Ruokailuhetki yksinään maastossa tai tuvassa on vain sapuskahetki. Kuumaa, kiinteää, nopeasti. En ole varsinainen kulinaristi enkä kovin usein suunnittele ja tee omia ruokia mukaan. Valmista ja mahdollisimman vähän tiskiä.
No keräsin ruokailukamat kasaan ja levitin telttapatjan ja makuupussin laverille. Nokoset tai yöuni. Ihan sama koska täällä voi kulkea mihin aikaan tahansa.

Nukahdinko? Ehkä. Tosin epäilen sitä. Pari kulkijaa kuitenkin kävi tuvalla ja jatkoi matkaa. Yksi kulkija tuli tuvalle ja aloitti ruokailun nuotiopaikalla. Ei tullut uni enää. Liikaa ajateltavaa ja rauhaton mieli. Pakkailin rinkan ja ajattelin jatkaa matkaa sen verran kun mieli tekisi ja jalat jaksaisi. Kello oli 10 kun morjestin nuotiolla olevaa kulkijaa ja lähdin liikkeelle. Jos katsoisi sen laavun tuolla pätkän matkan päässä.
Aitalammelle asti kuljin ”tieuraa” pitkin. Heti sillan jälkeen oli teltta pystyssä ja siellä pari koiraa ja kuuleman mukaan naisvaeltajia. Koirat aloittivatkin tervetuliaishaukkumisen kun kuljin sillan yli. Sitä jatkuikin vielä kun olin jo sadan metrin päässä teltasta. Sitten tuli hiljaista kun koiria hieman toruttiin. Käännyin ympäri ja lähdin takisin päin. Pitikin kääntyä polulle heti sillan jälkeen, haukkuminen hämäsi minua. Ja sama haukkuminen alkoi uudestaan kun ohitin teltan. Polkukin löytyi ja kulkeminen muuttui mukavammaksi.

Mieli oli hyvä. Vaille puoliyö ja hiljainen metsä ympärillä. Kuljin hiljalleen eteenpäin oikeastaan ajattelematta mitään tähdellistä. Kuuma ei ollut mutta ei kylmäkään. Tietyllä tapaa aika pysähtyy tuollaisina hetkinä. Sitä vain kävelee ja katselee maisemia. Yhtäkkiä huomaa olevansakin jo kohta perillä ja aikaa on kulunut jo pari tuntia.
Lammet tulivat näkyviin ja olin Kustunlammella.
Laskin rinkan laavulle ja pistun henkilökohtaisen hyttyssavun palamaan huulien väliin. Tuumasin tilannetta. Laittaisinko tulet? Nukunko laavulla? Missä olisi hyvä teltan paikka?

Hetken tuumattuani päätin teltan paikan enkä laittanut tulia. Pidän uudesta teltastani todella paljon. Pystyttäminen ei kestänyt kuin hetken.

Hilleberg Nallo GT3 Kustunlampi 29.6.2010 klo 01:00

Teltassa nautin vielä pienen iltapalan kunnes vaivuin unten maille. Täällä on hyvä nukkua.

29.6.2010

Yöllä lämpötila putosi pakkasen puolelle. Huomasin sen aamuyön tunteina kun heräsin kylmään. Olen aina ollut hieman ”herkkä” kylmän suhteen. Keräsin telttapatjan päälle laittamani, Saariselältä ostetun, viltin pussin sisälle jalkojen päälle ja jatkoin tyytyväisenä uniani. Hyvä ostos eikä paina paljoa.

Nukuin aamupala-ajan ohitse. Heräsin joskus yhdeksän aikoihin ja teltasta ulos kömpiessäni oli laavulle ilmestynyt nuorehko pariskunta pitämään taukoa. Vaihdoin kuulumiset ja aloin keräilemään kamojani kasaan. Pariskunta lähti liikkeelle. Itse en pitänyt kiirettä, mutta kuten aina yksin ollessa, niin olinkin lähtövalmiina sohteellisen nopeasti. Lähipurosta vielä kenttäpullon täydennys ja sitten vilkaisu karttaan. Polku veisi Tuiskukurun tuvalle ja matkaa olisi 7-8km. Siellä olisi sitten ruokailutauko.

Polkua pitkin kulkiessani mietin kulkijoiden määrää Saariselän perusalueella. Mitä polusta voisi päätellä niin paljonhan niitä on. Polkua ei olisi helppo hukata. Kivet ja juuret näkyvissä, maan pintakerros kokonaan pois. Pikkuhiljaa polku nousi tunturiin koivujen sekaan. Oikeastaan tuo vyöhyke on tietyllä tavalla lempialuetta. Paikoitellen maisemat ovat hyvin näkyvissä mutta kuitenkaan tuuli ei vaivaa. Itikat ja muut lentävät öttiäiset ovat poissa. Kun olin lopulta noussut viimeiseen tunturiin ennen Tuiskukurua, kokeilin kännykän kenttää. Toimii, joten viesti kotiin ja sitten laskeutuminen alas jontkaan. Sillan kautta ylitys ja kämppä tuli näkyviin. Tosin se olikin remontin alla. Työmiehillä oli puolijoukkueteltta pystyssä, mönkijät pihalla ja sirkkeli lauloi. Nuotiopaikalla yhytin saman aiemmin näkemäni pariskunnan sekä toisen kulkijan. Tämä lähtikin heti siitä pariskunnan päätellessä ateriaansa. Kaivoin itse trangian esiin ja nautin kelistä. Oli reissun ensimmäinen hetki kun aurinko paistoi. Nuoripari lähti ja jäin yksikseni nuotiolle. Ruoka upposi vaikka ei se nyt hillitön nautinto ollut.

Katselin hieman paikkoja ja kävin kurkkaamassa remontin alla olevaa mökkiäkin. Hyvä siitä tulee. Kova homma remppamiehillä ja kiitos heille.
Ei tehnyt mieli lähteä kun oli niin hyvä keli. Tosin ajatus saunasta houkutteli joten heitin rinkan selkääni ja aloin kiipeämään rinnettä ylös kohti itää. Matkasta ei ole kovasti kerrottavaa. Rinnettä ylös Ampupään ohi ja sitten rinnettä alas. Polku oli hyvä kävellä, tasainen ja leveä. Sitten taas rinnettä ylös Luusuanvaaraan ja sieltä alas laskeutuessa taustalla vilahteli jo Sokostikin.

Ennen Luirojokea yhytin edelläni kulkeneen pariskunnan ja ohitin heidät. Kuljin Luirojärven rantaan, niemenkärkeen ottamaan kuvia. Yksi niistä pääsi tämänkin sivuston ”edustuskuvaksi” yläpalkkiin. Hengähdin hetken ja käännyin takaisin etsimään ylityspaikkaa jota ei ollutkaan vaikea löytää. Joen laidalla oli keppejä ja rannoilla oli sukkia puissa ripustettuina. Vaihdoin vaelluskengät crokseihin samalla kun edellä mainittu pariskunta tuli samaan paikkaan. Mies kahlasi avojaloin ja tyttö sukkasillaan.
Omalta osaltani ylitys oli helppo. Toisella puolella huikka ”ylityspullosta” ja jalkojen kuivaus. Tiesin, että matkaa ei olisi paljoa mutta sauna tuli esiin ihan yllättäen ja sen takana näkyikin Luirojärvi Hillton. Taapersin saunan ohi nökkiä kohden ja saunaa oli jo lämmittämässä joku ystävällinen naiskulkija. Rinkka tuvan seinustalle ja savuke huulille. Normaalit tervehdykset muille kulkijoille. Paikalla oli edellisenä yönä Aitalammen vieressä ylityspaikalla yöpyneet naisetkin. Kertoi laittaneensa koirat tupaan. Ajattelin meenä katsomaan hieman tupakirjaa ja laittaa samalla oman puumerkkini sinne. Siitäkös nämä paikalla olleet koirat riemastuivat kun menin tupaan. Meinasivat käydä päälle vaikka olivatkin tuvan toisessa laidassa. Nainen tulikin pihalta tupaan ja alkoi toppuuttelemaan koiriaan. Sain merkkini kirjaan mutta päällimmäiseksi jäi mieleen tuo periaate, että koirat ja muutkin eläimet pidetään tuvan ulkopuolella. Jossain missä ne eivät häiritse muita kulkijoita.

No teltta pystyyn mökin taakse ja sitten ruuan laittoon. Loikoilin hetkosen ja menin sitten katselemaan saunan tilannetta. Ei mennyt saunominen periaatteella naiset ensin ja sitten miehet. Meni pariskunnittain ja tavallinen tallaaja saikin tyytyä sitten viimeiseen vuoroon. Onneksi oli edes lämmintä. Unta kuulaan. Nukutti hyvin.

30.6.2010

Ei ollut kiire nousta. En oikein tiennyt mihin menisin täältä mutta pääkopassa oli kuitenkin ajatus nousta Sokostille ja katsoa sitten tilannetta uudelleen. Keli ei ollut mitenkään kaikkein hienoin. Vielä ei satanut mutta tänään tulisi vettä jossakin vaiheessa ihan kunnolla. Pakkailin teltan kasaan ja sitten siinä sivussa rinkan myös.
Kommentoitakoon hieman Metsähallituksen liikkumista alueella. Edellisenä iltana alueelle tuli ainakin kolme mönkijää joissa jokaisessa oli yksi henkilö mukana. Eivät tarkastaneet autiotuvan kaasutilannetta vaan menivät ”omalle” mökilleen iltaa viettämään. Seuraavana aamuna paikalle saapui vielä yksi mönkijä joka tuli tarkastamaan kaasutilanteen.
Jos tällä tavoin ajellaan turhatkin ajot niin ei ole ihme, että metsässä on kamalan näköiset mönkijäurat.

Lähdin taapertamaan itää kohti ja otin ensimmäisen polun johon osoitti viitta ”Sokosti” ja eipä aikaakaan kun polku aikoi hiljalleen nousta. Ensin taakse jäivät havupuut ja kuljin hetken tunturikoivujen seassa. Sitten hiljalleen loppu puustokin alkoi jäämään taakse. Kiipeämisen suhteen otin tietyllä tavalla rennon suhteen. Ei kiirettä ylös vaan aina pysähdys kun siltä tuntuu. Edellä kulkevaa pariskuntaa ei ollut tarve saada kiinni näyttämisen halusta tai muustakaan kilpailuhenkisyydestä.
Takana maisemat parantuivat mutta samalla tuli ilmiselväksi, että jossain vaiheessa joku taivaalla kulkevista sadekuuroista osuisi kohdalle. Toivoin vain hartaasti, että en olisi silloin Sokostin rinteillä. Sen verta oli kivinen rinne, että sade siinä liukastamassa kulkua ei auttaisi yhtään.
Olen lueskellut Vaellusturinat II:n sivuilta joskus viestiketjua kun ihmisillä on tarve tehdä pieniä kivikasoja pitkin erämaarinteitä. Sokostin ylärinteillä näitä alkoikin olemaan muutaman metrin välein. Aina kun nousija on hetkeksi pysähtynyt hengittämään niin kivi on mennyt kasaan. Ärsyttävä tapa.

Viimeiset 10-15 metriä nousua olikin jo melkoista kiipeilyä kivien yli rinkka selässä mutta sitten nousu tasoittui ja olin huipulla. Tuuli. Sadepilviä oli Luiron yllä kuten monessa muussakin paikassa sillä hetkellä. Otin muutaman kuvan maisemista ja koitin ottaa itsestänikin mutta tietäähän sen miten nuo onnistuvat. Ei juuri mitenkään.
Tekstiviestit kotiin ja kaverille, sitten liikkeelle. Tukiasemarakennuksen suojassa tuntemattomaksi jäänyt kulkija piti taukoa. En mennyt häiritsemään vaan heilautin kättä ja suuntasin kohti itärinnettä. Enää ei ollut kuumä. Ehkä ennemminkin hieman vilu. Edellä kulkenut pariskunta oli kadonnut näkyvistäni. Jälkikäteen kuulin, että olivat jatkaneet Sokostia pohjoiseen.

Aloin laskeutumisen kohti Muorravaarakanjoen latvaa kohden. Näin jälkikäteen voisin väittää, että laskeutuminen rinkan ja jo hieman väsyneiden jalkojen kanssa oli vaikeampaa kuin nousu. Tasaisesti kuitenkin joki läheni ja lopulta myös tunturirakka repesi nurmen/sammaleen laituttamaksi. Jokirannassa istahdin ja laskin rinkan selästäni. Vesivarannot olivat huvenneet ja täytin kenttäpullon. Saman syssyyn kaivoin trangian esiin ja laitoin veden kiehumaan. Oli pakko pistää jotain lämmintä sisuksiin kun aamupalakin oli jäänyt ohuemmanlaiseksi.

Kuppikeitto maistui ihan hmm…. kuppikeitolta. Ei hirvittävän kehuttavaa mutta ajoi asiansa. Tiskasin ja nostin rinkan pykälään. Hetken katselin karttaa ja mietin, että kummalle puolelle sitten jokea lähtisin? Eteläisellä puolella näytti olevan polku joten sinne siis. Polku ei ollut kummoinen ja maasto oli sateen kostuttamaa. Seurailin jokivartta oikeastaan aika huolettomana. Tiesin, että edelläni ei ollut kulkijoita ja takanakaan niitä ei ollut. Olin siis kohtalaisen yksikseni. Poislukien muutamaa poroa, jotka häipyivät joen pohjoispuolella olevaan ylärinteeseen kadehtittavan kevyen näköisesti kun huomasivat minut.

Alkoi satamaan. Ensin vähäsen ja sitten vähän enemmän. Joen eteläpuolelta polku katosi johonkin ja seisoin Muorravaarakanjoen ja etelästä tulevan ojan/joen risteyksessä. Kartassa tuolle ei löytynyt nimeä. Ei sillä leveyttäkään ollut kuin 1,5-2m mutta syvyyttä sillä oli ihan varmasti saman verran. Lisäksi virtausnopeus oli sellainen ettei tehnyt mieli mennä edes kokeilemaan. Toisaalta taas vieressä oleva MV-joki oli rauhallisempi. Mietin hetken tilannetta kun ns. taivaan portit aukesivat ja vettä alkoi tulemaan kuin sieltä kuuluisasta Esterin peestä. Eikä minkäänlaista suojaa. Onneksi päällä oli kalvoasu ja rinkassa suoja päällä. Kiiruhdin lähimpien koivujen luo ja istahdin mukasuojaan. Mukasuoja on paikka joka tarjoaa ainoastaan henkistä suojaa sadetta vastaan. Kun pahin kaatosade hiljeni niin loikin yllättävän helposti MV-joen yli jolkoja kastelematta kiviä pitkin. Jännä miten pieni sade motivoi.

Joen takaa löytyi heti nuotiopaikka joka oli merkitty karttaankin. Jatkoin matkaa polkua pitkin. Sade ei ihan tauonnut mutta siitä huolimatta oli ihan hyvä fiilinki. Kun Muorravaarakanjoki alkoi kaartamaan pohjoiseen niin polku loppui. Ensin ihmettelin hetken, että mihinkäs se nyt meni mutta kartta paljasti tilanteen. Polkukin voi loppua. Jatkoin ehkä noin kilometrin verran pohjoiseen jokivartta pitkin. Joku oli unohtanut(?) tai pudottanut yhden lenkkarin ja yhden hansikkaan. En ihmettele ettei ollut lähtenyt etsimään kun maasto oli sellaista pajuryteikköä ja kumparetta. Lopulta minullakin meni hermot ja pudotin rinkan selästäni. Oli aika taas loikkia joen yli joka vaati crocksit jalkaan ja pyyhkeen sisältä rommipullon. Ennen ylitystä lämmikeryyppy, rinkka selkään ja vaelluskengät kaulaan. Ylitys, jalkojen kuivaus, vaelluskengät jalkaan ja ylitysryyppy. Kamat kasaan ja menoksi. Polkua ei tarvinnut edes etsiä. Siinä se meni sievästi jokivartta pitkin.

Mökki tuli näkyviin ajallaan. Oli tuvan edessä useampi rinkka rivissä ja laitoin omani jonon jatkoksi ja astuin tupaan. Tupa oli todellä lämmin. Ja kostea. Sisällä oli neljä henkeä: Pariskunta, joka oli kulkenut Sokostia ylös edelläni sekä yhdessä kulkeneet kaksi vanhempaa miestä. Vaihdoimme kuulumiset. Sama sade oli yllättänyt meidät kaikki. Ilmeisesti minä olin kuitenkin selvinnyt kuurosta vähimmällä kun oli ollut kuoriasu päällä valmiiksi. Annoin pariskunnan laittaa ruokansa ja sitten siirryin itse hellan äärelle. Ei toiminut hella kunnolla, liekki oli hieman vaivainen. Ekä auttanut pullon vaihto. No minulla ei ollut kiire. Ajattelin viivähtää kuitenkin seuraavaan päivään.
Pariskunta lepäili ruokailtuaan hetkisen verran ja itsekin siirryin maha täynnä laverille vaaka-asentoon. Koitin nukkua mutta siinä kuumuudessa se ei ollut mahdollista.
Pariskunta alkoi sitten tekemään lähtöä kellon ollessa jotain iltayhdeksän. Olivat kuulemman hieman kiireellä liikkeellä ja matkalla takaisin Kiilopäälle. Lähtivät ja seurailimme ylitystä tuvan puolelta. Kolme varttia siinä meni kun lopulta katosivat näkyvistä metsän suojaan.
Yritin nukkua. Ei onnistunut kun tupa oli kuin sauna. Nämä vanhemmat miehet olivat ylälaverilla ja kovin oli lämmin heilläkin. Mietin hetkisen tilannetta ja vedin kengät jalkaan ja lähdin ulos tupakalle. Katselin paikkoja teltalle. Puuliiterin ja tuvan välissä oli ensimmäinen tasainen paikka. Kelpasi minulle. Sanoin tuvassa teltta-ajatuksestani ja varttia myöhemmin olin omassa teltassa. Ei ollut kuuma vaan sopivan viileää. Hiljaista ja joen virtaus kuului sopivasti. Oli rauhallinen olo kun sade ropsi teltan kattoon.. Uni tuli nopeasti.

1.7.2010

Aamulla teltasta noustuani tupa oli tyhjennyt. Pistin teltan kasaan ja pakkasin rinkan tuvassa. Yön aikana narulla oli vaatteet kuivanneet. Ei ollut kiire lähteä liikkeelle mutta ei myöskään ollut tarvetta tarkoituksella viivytellä lähtöäkään. Rinkka selkään ja viimeinen vilkaisu tupaan. Kaikki oli kunnossa.

Polku vei pohjoiseen. Maa oli kostea yön yli jatkuneen sateen vuoksi. Polun oikealla puolella olevasta rinteestä valui vähän väliä puroja polun yli. Piti olla varovainen sillä en halunnut luikastua yhteenkään juureen ja loukata itseäni. Reitti itsessään oli varmasti koko reissun tylsin. Ei siitä hirvittävästi saa kerrottavaa aikaiseksi. Kosteikkoja ja kuivempia kohtia oli parin sadan metrin välein. Kiitokset on annettava kenkien valmistajalle kun tuollaisessa maastossa varpaat olivat kuivat ja lämpimät.

Muorravaarakanjoen ja Harrinjoen risteykseen on karttaan merkitty kaksi nuotiopaikkaa. Pysähdyin sille, joka on rinteen päällä ja nautiskelin suklaapatukan lepäillessäni. Sytytin tupakan ja mekein säikähdin kun samaan paikkaan ilmestyi kaksi kulkijaa. Sama suunta kuin minulla. Laskeuduimme kolmisin Harrinjoen rantaan ja katselimme sopivaa ylityspaikkaa. Mikään ei oikein kiehtonut. Virta oli kova ja syvyyttäkin näytti olevan. Joen ylitse oli tosin heitetty pari sellaista ranteenvahvuista runkoa. Ei kaarnaa ja märkiä. Ei se auttanut vaikka kuinka kävelimme edestakaisin. Parhaimman näköisestä kohdasta ylitse. Sama rumba kuin edellisilläkin ylityksillä. Kaverukset menivät ensin ylitse ja minä perässä. Puoli metsiä ennen rantaa astuin johonkin rooppiin ja melkein menin nurin mutta jollain ihmeellä onnistuin tekemään loikan rantaan. Vettä oli tuossa roopissa melkein reiden yläosaan saakka, muualla ylityspaikassa hieman polven yli.

Koska suunta oli sama niin jatkoimme samaa matkaa mökkiä kohti. Kertoilivat olevansa kuvausretkellä. Eivät olleet kuitenkaan mitään turhanlänkyttäjiä. Hiljaisia jopa. Pitivät taukoja ja hieman jäi kuva, että eivät välittäneet seurasta. En voi syyttää heitä tai itseäni kun polku oli sama ja suunta sama. Lopulta lähdin jatkamaan matkaa kun he jäivät jälleen taukoilemaan. Ensin tuli vastaan kopterin laskeutumispaikka ja sitten mökki. Samanlainen autio-varaustupa kuin muutkin. Kaverukset olivat kovasti sitä mieltä, että Jyrkkävaaran lammet olivat juomakelvottomia. Vettä riittä minulla vielä kenttäpullossa joten tein ruuan ja heittäydyin maate laverille. Kaverukset keskustelivat kuvauksesta. Olivat kuulemma kiertäneet paljonkin paikkoja. Toinen näistä sankareista oli se, joka oli onnistunut Ruotsissa yksinvaelluksella hukkaamaan rinkkansa. Kertoi tarinansa Turinoissa aikoinaan.
Lopulta tupa hiljeni ja ennen nukahtamista mietin kun vasen polvi hieman oireili. Oli hieman kipeä. Hyvin tuli uni kuitenkin. Houkuttelematta.

2.7.2010

Aamulla ulkona oli 4 astetta ”lämmintä” kellon ollessa jotain yhdeksän ja kymmenen välillä. Jalkoja särki. Edellisten päivien kova tahti ei ollut tehnyt hyvää ja tästäkin päivästä tulisi kuitenkin jonkinlainen ”pikamarssi”. Heitin pari särkylääkettä aamiaiseksi ja keräsin tavarani kasaan. Tuvassa kaverukset virittelivät omia tavaroitaan ja miettivät suuntaansa.  Toivotin hyvää reissua ja nostin rinkan selkään.

Polku lähti tuvalta pohjoiseen seuraillen Jyrkkävaaraa sen läntisellä puolella. Oikealla puolella polkua oli tuollainen pieni puro, jonka en ajatellut aiheuttavan minkäänlaisia ongelmia. Aikani kuljettua puro katosi kivirakan keskelle. Siis juuri sellaisen, joita näkee jokien latvuksilla. Samassa paikassa mietin puron ylittämistä koska siinä paikassa se olisi ollut hyvinkin yksinkertaista. Jatkoin kuitenkin eteenpäin kun polku oli sen verran hyvin näkösällä.
Vajaan puolen kilometrin jälkeen ylitettäväksi tuli suo. Märkä sellainen ja ylitystä sadan metrin verran. Näkyi muidenkin jälkiä joten lähdin kokeilemaan onneani. Kyllähän siinä sai olla kieli keskellä suuta kun koitti olla kastelematta kenkiä. Kymmenen minuuttia, vartti, kului mutta pääsin ylitse. Vastarannalla olikin läjä keppejä kun muut olivat ylityksensä tehneet. Polku taasen jatkoi vain pätkän verran eteenpäin ja kääntyi sitten oikealle.

Ylittämäni suo Kansalaisen karttapaikassa: http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&srs=EPSG%3A3067&y=7588588&x=552210&lang=fi

Kun polku kääntyi oikealle niin vastaan tuli sama suo ylitettäväksi. Kartassa polku kulkee siitä kohdasta suon ylitse. Ongelmaksi tuli vain se, että aiemmin mainitsemani puro kulki myös samaa suoaluetta pitkin. Päästyäni 2/3-osaa suon ylitse oli vastassa hetteisen suon keskellä kulkeva, reilu metrin levyinen oja/puro/joki tai mikä vaan mutta täysin ylisepääsemätön. Syvyyttä siinä ainakin riitti. Ei tarvinnut kauaa mietiskellä. Tiukka käännös takaisin kohti paikkaa, jossa olin aiemmin ajatellut puron ylittää.

Loppumatka menikin vaivatta. Ensin vastaan tuli Suomujoki ja kuin huomaamatta vastassa olikin jo Lutto. Keli oli parantunut hieman ja Luttoa myötäilevä polku nousi ajoittain harjun päälle, josta näkymät olivat kauniit. Mielessä oli jälleen kaihoisa olo siitä, että nämä maisemat jäisivät taaksepäin ja takaisin pääsisin vasta vuoden päästä.

Viimeinen levähdyspaikka oli nuotiopaikka noin kilometriä ennen riippusiltaa. Edellisen illan kaverien kertoman mukaan Kiertämäjoki oli kuitenkin ylitettävänä. Toki olin saanut myös vihjeitä sopivasta ylityspaikasta. Nostin rinkan pykälään ja lähdin jälleen liikkeelle. Vastarannalla näkyi välillä kalastajia. Seuraavan mutkan takaa ilmestyikin riippusilta näköpiiriin ja räpsin siitä kuvia. Ensin kauempaa ja sitten hieman lähempää paremmasta paikasta. Ennen siltaa polku erkani ohjeiden mukaisesti ja sitä seuraillen tulin Kiertämäjoen rantaan. Virta näytti varsin kohtalaiselle ja mielessäni mittailin, että joki on syvempi kuin yksikään aikaisemmin kahlaamani. Istuin alas ja tein normaalit rutiinit ylitystä varten. Tosin tällä kertaa riisuin myös housut kassiin koska vettä oli oletettavasti yli polvien. Sitten rannalta keppi kouraan ja kahlaamaan.
Virta oli vuolas ja vettä oli puoleen reiteen asti. Olisi housut kastuneet jos olisin vain käärinyt lahkeet. Rauhallisesti ylitse askel kerrallaan. Vastarannalla ympärillä leijui varsinainen sääskipilvi. Poimin pyyhkeen ja housut pussista. Jalat kuiviksi ja sukellus housuihin. Heti liikkeelle kohti riippusiltaa. Minulla taisi olla jo kiire ihmisten ilmoille. Ylitin sillan ja ihailin samalla jokea. Parkkipaikalla oli muutama auto, kalastajien ja vaeltajien. Paikalla ei kuitenkaan näkynyt ketään. Jatkoin matkaa kohti maantietä. Silmiinpistävää oli, että juuri ennen asfaltitien alkamista oli tien viereen hylätty kaksi kappaletta metsätyökoneen renkaita. No merkki se on tuokin ”sivistyksen” pariin saapumisesta.

Napsin aikani kuvia eri suuntiin ja lähdin kävelemään kohti Ivaloa. Toiveena oli saada lifti mutta tilanteen niin vaatiessa soittaisin sitten taksin. Kävelin rauhallisesti, enää ei ollut kiire. Kilometri ja toinenkin jäi taakse. Rajavartioston auto ei ottanut kyytiin, eikä muutkaan. Olin jo valmis taksikyytiin kun pariskunta pakettiautollaan pysähtyi ja tarjosi kyydin Ivaloon.
Kiitin kyydistä ja suunnistin ensin R-kioskille. Join kupin kahvia ja nostin hieman rahaa automaatista. Sitten jatkoin päätien laitaa kohti etelää peukalo pystyssä. Tunnin verran varmaan odottelen kunnes norjalainen kaveri otti kyytiin. Lupasin pullakahvit jos veisi minut suoraan Kiilopäälle ja sehän kelpasi hänelle. Kahvin juotuaan hän jatkoi matkaa ja minä sain eteeni mahtavan lautasellisen poropyttipannua. Maistui ihanalle noiden retkieväiden jälkeen. Halvin huone oli ns. yhteishuone 35 euroa. Sain olla maksamassani huoneessa kuitenkin yksin ja levittelinkin teltan ja muitakin kamppeita kuivumaan. Savusauna kuului huoneen hintaan.

Reissun kuvaukseen laitan myöhemmin jokusen kuvan mukaan ja teen albumin toisena päivänä.

Tähän oheen laitan reittikuvan gps:n muistista. Kotosalla vasta huomasin, että kun loki on tullut täyteen niin masiina aloittaa alusta muistin täyttämisen. Tästä johtuen Kiilopäälle nousua ei näy kuvissa ja reitin pituuskin on hieman niin ja näin. Vähän vajaa siis.

Ja saman reitin profiili

Kaj Kuosmanen, tavallinen tallaaja